Hevosilla on ollut elämäni aikana aivan valtavan suuri merkitys
minulle. Voisin oikeastaan jakaa tähänastisen elämäni aikaan hevosten
kanssa ja sen jälkeen. Koko lapsuus ja nuoruus meni hevosten kanssa:
homma sai alkunsa kun jo nuoresta asti ratsastanut äitini vei meidät
siskoni kanssa talleille ja ponikouluun kun olimme vielä aika pieniä.
Taisin hurahtaa touhuun jo ihan ensi kerroilla ja se oli menoa se.
Minulla on niin valtavan paljon hienoja muistoja hevosten parista, on
jotenkin aivan hullua, kuinka hyvin muistan monia asioita talliajoilta
jo ihan lapsuudesta. Kun katson vanhoja valokuvia, tuntuu, kuin ne
hetket olisivat olleet vasta eilen. Kai se todellakin on niin, että ne
kokemukset tekivät niin lähtemättömän vaikutuksen, että ne ovat
säilyneet elävinä mielessäni vieläkin.
Kisamatkoja, monen
hevosen ratastusta päivässä, ratsastustuntien pitoa, nuorten hevosten
ratsastusta, tallitöitä (=paskan lappamista), parhaita tallikavereita,
onnistumisia, tuskastumisia, ylä- ja alamäkiä. Hemmetisti se otti, mutta
antoi niin paljon, ettei sitä voi edes käsittää. Ilman tuota
harrastusta
elämäntapaa, en olisi se ihminen, joka olen tänä päivänä. Voisin kertoa
teille vaikka mitä mahtavia muistoja noilta vuosilta, mutta ne tarinat
jääkööt toiseen kertaan.
Lukion jälkeen lopetin ratsastuksen kokonaan, enkä moneen vuoteen
miettinytkään hevosia, vaan keskityin opiskeluihin ja muihin juttuihin.
Toki sen olisi voinut tehdä toisinkin, käydä ratsastamassa aina silloin
tällöin, mutta minulle se ei ollut mahdollista, olin liian syvällä
touhussa ja ainoa vaihtoehto oli jättää koko homma taakse.
Pikkuhiljaa
hevoset, tai tarkemmin ottaen eräs tietty hevonen, ovat palanneet
elämääni. Tällä kerralla olen kuitenkin tarkka, että annan vain
pikkusormen, en koko kättä. Nykyään suhtaudun ratsastamiseen hyvin
kepeästi: käyn ratsastamassa silloin tällöin, ilman mitään paineita
siitä, että pitäisi mennä hyvin tai kehittyä touhussa. Pelkästään
hevosen kanssa vietetty aika on jo niin antoisaa, että se on arvokasta
ihan sellaisenaan. Lausahdus "terapeuttini asuu tallissa" onkin
mielestäni valtavan osuva! :)
Ja kukas onkaan sitten tämä kuvissa näkyvä herra? Hän on äitini hevonen: valtavan viisas, suurisydäminen, joskin luonteikas ruuna. Meistä on tullut jo varsin läheisiä, vaikkei me tavata niin kovin usein. Tosin ehkä ihan hyvä, että välillämme on sata kilometriä, ettei vaan käy niin, että homma lähtisi taas ihan käsistä. ;)
Onko siellä ruudun toisella puolella muuten muita "heppatyttöjä" - entisiä tai nykyisiä? Olisi kiva kuulla teistä! :)
Nämä postauksen kuvat otti nyt kesällä valokuvaaja Salla Vesa, jonka kanssa olemme aina välillä käyneet ottamassa kuvia yhdessä. Tätä postausta tehdessäni minulla kävi mielessä, että ehkä teistä joku haluaisi myös tällaisia valokuvaajan ottamia kuvia itsestään/läheisistään/lemmikeistään? Sain Sallalta teille lukijoille erikoistarjouksen minikuvauksiin, jotka sisältävät 15 min. kuvausta miljöössä ja kaksi valmista digikuvaa hintaan 50 €. Tarjous on voimassa Lahden alueella ja toki Sallalta voi kysellä myös laajempiakin kuvauksia, hänet tavoittaa sähköpostitse salla.vesa@gmail.com. Lisää Sallan kuvia on nähtävillä
täällä sekä Instagramissa
@sallavesaphoto.