Sunday, February 14, 2016

Rauhallinen sunnuntai


Hyvää ystävänpäivää muruset!

Täällä vietetään super rentoa sunnuntaita. 12 h yöunien jälkeen rauhallinen aamiainen Spotifyn Acoustic Winter -playlistin soidessa taustalla. Ei kiirettä, ehtii katsella ikkunan toisella puolella leijailevia lumihiutaleita. Lähiaikoina olen nauttinut ihan valtavasti vain tällaisesta yksin kotona hiimuilusta. Vähän epäsosiaalista erakkomeininkiä tiedetään, mutta ei kannata huolestua, välillä näin ja sitten taas toisena ajanjaksona sitä haluaa sykkiä menemään paikasta toiseen. Jahka se kevät sieltä koittaa, niin jotenkin sitä aina herää eloon. Tällaisina harmaina talvipäivinä sen sijaan on kiva viettää aikaa kotisohvalla kirjan/läppärin kanssa, hääräillä kotona ja tuumailla kaikkea oman pään sisällä. 

Tänään mulla oli tarkoitus ottaa kuvia kodista blogia varten, mutta koska on sen verran harmaa päivä, ei kuvat oikein lähtenyt onnistumaan ja perfektionisti sisälläni nosti päätään. Joku toinen kertaa siis. 

Nyt lähden pienelle juoksulenkille. Olkapääni on ärsyttävästi vähän vihoitellut, joten juoksu on nyt parasta treeniä, jotta käsi saa vähän lepoa.

Hihi, luin tekstin läpi ja hoksasin, että tästähän tuli kunnon mummopostaus, kun aiheena on kotoilu, itsekriittiyys ja omat vaivat! Yeaaa, I'm cool like that! :D

1 comment:

  1. Kotikuvia odotellaan! :) Etsin muuten koko Hong Kongin kaikki Starbucksit läpi kun halusin löytää just tuon kaltaisen perus valkoisen mukin mustalla tekstillä mutta buu ei ollut! Se on tosi kiva. Mulla kans ihan kotoilufiilikset kun niin vähän ehtii kotona jotenkin nykyään olla. Koko ajan on vaje siitä että tekis mieli vaan kaivautua sohvalle tai sänkyyn vilttien alle eikä nousta ollenkaan. Vaikka siellä kaiken mahdollisen vapaa-aikansa jo viettääkin, silti liian vähän! Tätä tää on, tää ikä... Luulen :D Nyt jo saan stressiä ens lauantaista kun pitäisi lähteä ULOS enkä enää tiedä mitä nykyään sellaisiin paikkoihin pitää pukea PÄÄLLE?!

    ReplyDelete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)