

Tänä talvena olen luottanut vaatekaapin peruspilareihin enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla töihin lähtiessäni olen pukenut päälleni mustien skinny-housujen kanssa tämän kuvissa näkyvän lämpimän harmaan neuletakin tai sitten o-aukkoisen neuleen valkoisen kauluspaidan kanssa. Muuttohässäkän keskellä ei vain ole ollut aikaa miettiä asuvalintoja niin paljoa... Onneksi vaatekaappini on tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla siinä mielessä, että sieltä löytyy laadukkaita ja mieluisia perusvaatteita. Ja sekös jos mikä helpottaa arkiaamuja! Siistin ja simppelin asun viimeistelee kivasti kauniit asusteet... korut, kello, kengät, laukku, hanskat, huivit jne.
Ilokseni sain valita kellon Casion uudesta Sheen -mallistosta blogiyhteistyön muodossa. Selailin mallistoa ja joukossa oli myös upeita ruusukultaisia malleja, mutta valinta tämän klassisen, siron, kultaisen kellon suhteen oli aika nopeasti tehty. Erityisesti pidän pyöreästä kellotaulusta ja roomalaisista numeroista. Kellotaulussa on myös muutama pieni Swarowski-kristalli, mikä tuo juuri sopivan hillitysti pientä säihkettä kelloon. Ai vitsi miten kivasti tämä onkin piristänyt lähiviikkojen asujani! Kultainen, vähän näyttävämpi kello sopii hyvin simppeleiden vaatteiden kaveriksi. Mitä muuten tykkäätte tästä?
Casio Sheen -kellon arvonta
No mutta ei siinä vielä kaikki, nimittäin sain mahdollisuuden arpoa toisen tällaisen Casio Sheen -kellon teidän lukijoiden kesken! Arvontaan voit osallistua tykkäämällä Sea That Sparklesin Facebook-sivuista sekä siellä ensimmäisenä seinällä näkyvästä Casio Sheen -kuvasta! Viimeinen päivä osallistua arvontaan on sunnuntai 24.1.2016 ja ilmoitan voittajan Facebookissa maanantaina 25.1.
Jos joku teistä innostui kellosta niin paljon, ettei malta odottaa arvonnan lopputulosta, niin tiedoksi vaan, että nämä kaupat myyvät näitä Casio Sheen -kelloja. :)
Kaupallinen yhteistyö Perkon kanssa.
HennaJenniina
ReplyDeleteMukana arvonnassa, olen niitä ainoita suomalaisnaisia jolla ei ole kelloa, joten nyt jännään miten käy arvonnassa.
henna.holappa1@luukku.com
Tsemppiä arvontaan! :) Kävithän myös Facebookissa tykkäämässä Sea That Sparklesin sivusta ja kisakuvasta? https://www.facebook.com/seathatsparkles/
DeleteMukana ihanassa arvonnassa.
Deleteklaara49@luukku.com
Jee! Varmistan vain, että kävithän myös Facebookissa tykkäämässä Sea That Sparklesin sivusta ja kisakuvasta? https://www.facebook.com/seathatsparkles/
DeleteKäyty osallistumassa Facebookissa! Ihana arvonta :)
ReplyDelete