Sunday, February 7, 2016

Uuden maton valintaa


1. Tanger-matto   /   2. Cherub-matto   /   3. Sylvia-matto
4. Peoria-matto   /   5. San Diego -matto   /   6. Philadelphia-matto


Täällä ollaan saatu remontin viimeinen vaihe päätökseen, kun perjantaina valmistui (vihdoin!) keittiön marmoriseinä. Kerron siitä pian tarkemmin kuvien kera (okei pakko sanoa sen verran, että siitä tuli aivan ihana!). Nyt vietänkin oikeaa sisustusviikonloppua ja otin lomaa perjantain ja maanantain, jotta voin keskittyä kodin laittoon. Lauantai meni vielä hulluna maalitela kädessä heiluen ja kiroten sitä, että mua ei todellakaan ole luotu miksikään tee-se-itse-naiseksi. Mutta nyt on koti siivottu remonttijutuista ja tänään olisi tarkoitus vähän järkkäillä paikkoja yms.

Olen miettinyt sopivaa mattoa ja nyt lopulta tein päätöksen ja pistin tilauksen vetämään. Löysin sen verran monta kivaa vaihtoehtoa Ellokselta, että ajattelin vinkata näistä teillekin, kun tänne yksiöön ei tosiaan mahdu kuin yksi kappale isoja mattoja. Elloksella on muutenkin tosi kivoja sisustusjuttuja ja siellä on usein alennuksia tarjolla. Edellisestä kodistanihan löytyi tuo blogeissakin supersuosittu Tanger-matto, johon olin tosi tyytyväinen, mutta sen myin eteenpäin, koska uuteen kotiin halusin jotain uutta. Arvaattekos minkä näistä matoista tilasin? ;)

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

4 comments:

  1. Hei onpa ihania mattoja! Jouduin ihan äidillekin linkkaamaan näistä muutaman matonmetsästysavuksi ;) Mun suosikkeja näistä on 3, 4 ja 7 - en malta odottaa, että paljastat minkä näistä valitsit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun tykkäät! Munkin mielestä nämä kaikki on tosi ihania ja tuli melkein valinnanvaikeus! Aion kyllä vaihdella varmaan mattoa aina välillä, tai siis maton ja esim. sohvatyynyjen avulla kun saa niin paljon eri ilmettä, kun muuten sisustus on aika hillitty.

      Hihi, en taida vielä paljastaa, eka pitää testata, että matto varmasti sopii. Mutta sen verran voin vinkata, että kyseessä on yksi noista sun suosikeista. ;)

      Delete
  2. Ihania!
    Mun suosikkeja ovat 1, 3 ja 4.
    Jään odottamaan sinun valintaasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyviä suosikkeja! ;) Päädyin itseasiassa tilaamaan juurikin tuon nelosen - se on aivan ihana! :)

      Delete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)