Wednesday, August 3, 2016

Lomakuulumisia: joogaa & hyvää oloa



Terkkuja kesälomalta! Tulin eilen illalla takaisin kotiin Turkuun ja Turun saaristoon suuntautuvalta reissulta. Ohjelmaa ja reissuja onkin riittänyt - hyvä niin!

Lomani aikana olen ehtinyt viettää paljon aikaa luonnon lähellä ja fiilistellä Suomen kaunista kesää. Olen lenkkeillyt metsässä ja chillaillut järven ja meren rannalla, ne on ehkä parhaita tapoja rentouttaa keho ja mieli. Kyllä siinä vaan sielu lepää ja tulee jotenkin levollinen ja tasapainoinen olo! Hyvää vastapainoa hektiselle city-elämälle... Lisäksi olen joogannut varsin paljon itsekseni... haha, jopa niin paljon, että onnistuin kipeyttämään toisen kylkeni lihakset! Ja vannon, ettei se johtunut siitä, että olisin yrittänyt vääntäytyä johonkin outoon jooga-asentoon! :D No onneksi kylki parantui levolla reilussa viikossa ja treenit pääsee jatkumaan.

Myös ruokapuolella olen fiilistellyt terveellisiä juttuja ja innostunut erityisesti erilaisten smoothie bowlien teosta... tuoreet, suomalaiset kasvikset ja marjat - ai vitsi ne on hyviä! Rymättylässä, mummon kesämökillä vieraillessani mukaan kotiin viemisiksi tarttui kirsikoita, mustikoita, puna- ja mustaviinimarjoja, tomaatteja, kesäkurpitsa ja saaristolaisleipää. Niin ja jottei ihan väärää kuvaa synny, niin lomani aikana olen myös mm. kreisibailannut kavereiden kanssa Turussa ja syönyt parin päivän sisään kaksi vuohenjuusto-mansikkapizzaa Tintåssa! Mutta eikös se olikin juuri sitä kuuluisaa balanssia!?! :D

Kesälomaani kuuluu myös vielä yksi huippukiva hyvinvointitapahtuma, nimittäin Magnesia Festival täällä Helsingissä Lonnan saarella, joka järjestetään nyt tämän viikon torstaina ja perjantaina! Luvassa on joogaa, erilaisia hyvinvointiin ja meditaatioon liittyviä workshopeja, musiikkia ja terveellistä ruokaa. Ai vitsi, odotan jo tuota tapahtumaa niin paljon, on vaan niin kiva päästä kokemaan jotain aivan uutta! Lonnassahan olen käynyt aiemminkin syömässä ja siitä kirjoittelinkin ihan hiljattain tässä postauksessa. Uskon, että saari sopii erinomaisesti tuollaiselle hyvän olon tapahtumalle. Festivaalilippuja ja ruokalippuja voi ostaa ennakkoon netistä tai myös suoraan ovelta. Onko joku teistä muuten tulossa Magnesia Festivaleille? :)

Kaupallinen yhteistyö: Magnesia Festival

4 comments:

  1. Kauniita kuvia! Mistä oot hankkinut noiden bikinien yläosan? Ihanan hempeä pinkki! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Biksut on alelöyty H&M:ltä! :) Tykkään noista paljon itsekin, ja tuolla tavalla raidalliseen alaosaan yhdistettynä hempeän pinkki yläosa ei ole liikaa.

      Delete
  2. Ihanat kesäiset kuvat! Lomasi kuulostaa juuri niin rennolta ja huolettomalta kuin pitääkin. Nauti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anu! :) Sitä se tosiaan on ollut ja siitä olen onnellinen ja kiitollinen. Nyt on akut ladattu ja voi palata töihin iloisin fiiliksin. :)

      Delete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)