Tuesday, July 14, 2015

Asuntomessut 2015 - parhaat palat

Loma on alkanut täällä mukavissa merkeissä, eilen käytiin Asuntomessuilla Vantaan Kivistössä tsekkailemassa upeita taloja ja sisustuksia. Viimeksi olen käynyt Asuntomessuilla vuonna 2009 Valkeakoskella, josta jäi päälimmäisenä mieleen pieni pettymys ja persoonattomat asunnot. Ja sitähän nämä Asuntomessujen asunnot pitkälti ovatkin: asukkaan omaa kädenjälkeä ei ole näkyvissä, yhdessä asunnossa näkyy yhden valmistajan ja sisustussuunnittelijan tyyli sekä juuri sillä hetkellä pinnalla olevat jutut.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut aitojen kotien ja sisustusratkaisujen perässä, vaan hakemassa inspiraatiota mahdollista tulevaa remonttia ajatellen ja siihen tarkoitukseen messut soveltuvat erinomaisen hyvin! Joitain hyviä sisustusratkaisuja ja huonekalujakin bongasin, mutta se on varmaa, että omasta kodistani en ikinä halua ns. katalogikotia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että asukkaiden persoonallisuus ja vuosien kerrostumat huonekaluissa ja esineissä tulee näkyä kotona. Toisaalta taas kyllähän näistä messukodeistakin varmasti muokkautuu asukkaidensa näköisiä siinä vaiheessa, kun messut ovat ohi ja asukkaat pääsevät muuttamaan sisään.

Tässä vielä lempparipalojani Asuntomessuilta! Oletteko te muuten ollut tai menossa Asuntomessuille? Löytyykö samoja lemppareita kenties? :)


Yesterday I kicked my summer vacation off with a visit to the Housing Fair in the city of Vantaa, next to Helsinki. I got lots of inspiration for a possible renovation in my future apartment. In a way the houses are quite impersonal "catalogue homes" - something which I don't want my home to ever look like. Nevertheless I totally enjoyed the fair and all the beautiful houses!

Here are my favorite bits from the Housing Fair! Are you perhaps planning on visiting the fair?


Kohde 11: Designer 151
Jos pitäisi valita yksi suosikkikohde, niin se olisi varmasti tämä. Harmoninen tunnelma, valoisuus, kauniit materiaalit ja yleisilme. Nuo lakanat varsinkin ovat aivan upeat ja ne aion kyllä vielä metsästää käsiini, ovat ilmeisesti Gantin. Tämän kohteen suhteen hauska yksityiskohta on se, että kotona messuopasta selaillessani huomasin, että kohteen tulevan asukasperheen äiti on tuttuni lapsuudenajoilta - hauska sattuma!




Kohde 22: LakkaLaine
Tämän upean kohteen sisustussuunnittelun on tehnyt blogikamuni Sanna, jonka saatatte tuntea Inspired by Love -blogin takaa. Kerrassaan hulppea kohde, jossa oli paljon hienoja yksityiskohtia Vepsäläiseltä ja Balmuirilta.



Kohde 21: Profin House
Näillä Asuntomessulla nähtiin myös toisen tuttuni kädenjälkeä Woodekin sisustuksessa tässä kauniissa talossa. Tässä kohteessa minua ihastutti erityisesti lämminsävyiset betoniseinät yhdistettynä massiivipuisiin huonekaluihin ja pehmeän valkoisiin tekstiileihin.



Näiden kolmen alla näkyvän kohteen nimiä ja numeroita en valitettavasti nyt muista... mutta näiden kauniista ja harmonisesta fiiliksestä tykkään myös!








Lippu messuille saatu blogin kautta. 
Fair ticket received through the blog.

14 comments:

  1. Kauniita koteja <3 Ihana rauha tuossa jälkimmäisessä kylppärissä :) Voi, olis ihan pakko päästä messuille ny kun ovat niin lähellä. Vuosi, pari taisi jäädä väliin, mutta nyt olis taas ihana katsella sisustusratkaisuja ja kuolata kaikkea tyylikästä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siellä oli kyllä tosi nättejä koteja, onneksi menin! Itsekään en olisi kauemmaksi varmaan jaksanut lähteä, mutta nyt kun ne on tässä ihan lähellä niin sinne pääsee kätevästi. :)

      Delete
  2. Joka vuosi katalogia selatessa olen miettinyt että onpa tylsää ja tasapaksua, mutta toisaalta ymmärrän että Asuntomessukodit ovat uudiskohteita kun taas oma ihannekotini on keskustassa sijaitseva kivitalo lautalattiolla. Tänä vuonna tosin iskin silmäni Iisa Strandin sisustamaan taloon (kohdenumeroa tai -nimeä en muista), sen yksityiskohdat aion mennä ikuistamaan kameraan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmaan kyseessä kohde 33 ja 34 Urban Villa I & II? Ne oli kyllä tyylikkäät ja aivan mieletön kattoterassi ja viherpiha!

      Minäkin olen perinteisesti kokenut Asuntomessut hieman tylsiksi ja tasapaksuiksi, parhaat inspiraatiot kun saan useimmiten Pinterestistä ja blogeista. Toisaalta taas ehkäpä Asuntomessut pitääkin nähdä vähän eritavalla, eli kyseessä on juuri vähän vähemmän persoonalliset asunnot, mutta että niihin pääsee sisään katsomaan, mitä ei taas usein tapahdu blogi- ja Pinterest-kotien suhteen.

      Haha, asuntomessut Etelä-Helsingissä voisivat olla aika mielettömät! Uudiskohteita + remontoituja vanhoja kerrostaloasuntoja. :) Ai että!

      Delete
  3. Tosi ihania kuvia! Pitää kyllä itsekin käydä tuolla asuntomessuilla pyörähtämässä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kyllä, ne on tänä vuonna niin kätevästi tuossa lähellä. Varo vaan, iskee asuntokuume ;)

      Delete
  4. Vitsi kun itseäkin purisi sisustuskärpänen, oon niin huono näissä :D
    http://matildaselin.blogspot.fi/2015/07/mango-leather-jacket.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, eiköhän se jossain vaiheessa puraise ;) Mulla ainakin menee nää vähän aalloissa... välillä sisustusta, välillä vaatteita. :D

      Delete
  5. Upeita kuvia, pitäisi se itselläkin käydä tuolla asuntomessuilla ko pitkästä aikaa ovat ihan nurkilla :) Harmi ko työpäivinä ie sinne kerkeä ja viikonloppuisinkin on usein niin kiire :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo sinne kyllä kannattaa jonkin verran varata aikaa, eikä välttis mennä kovin väsyneenä, koska siellä on niin tungos. Mutta jos hyvä hetki löytyy, niin kantsii ehdottomasti käydä tsekkaamassa, kauniita asuntoja kun on niin kiva ihastella. :)

      Delete
  6. Kaksi viimeistä kylppärikuvaa ovat kohteesta 26 Villa Kapee

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ok, kiitos tiedosta! Mietinkin, että olivatko ne samasta kohteesta, mutta noita kun on niin paljon, niin jossain vaiheessa rupesi asunnot vilisemään silmissä. :)

      Delete
  7. Alimmainen kuva on Jämerän Leijasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tiedosta! Some toimii kyllä hyvin, kun nyt blogin kautta sain tiedot noihin asuntoihin, joiden nimiä en muistanut! :)

      Delete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)