Boutique Minimaliste -rannekorun arvonta
Viime talvena pidin reilu kuukauden blogitauon, jonka aikana tuumailin oman blogini kohtaloa ja sen suuntaa. Päätin kuitenkin jatkaa blogin pitoa, sillä hoksasin, että on tämä bloggaaminen sen verran rakas harrastus, että sen parissa haluan viettää aikaa jatkossakin. Samalla tein muutamia muutoksia bloggaamistapaani ja tahtiin, esim. löysin itselleni sopivan postaustahdin: n. 3 kertaa viikossa. Nyt muutama kuukausi tauon jälkeen voin sanoa, että siitä lähtien bloggaaminen on sujunut loistavissa fiiliksissä ja olen nauttinut blogin pitämisestä enemmän kuin oikeastaan ikinä. Ehkäpä tämä fiilis on välittynyt sinne ruudun toisellekin puolelle?
Tuntuu, että tällä hetkellä ideoita ja driveä blogin suhteen riittää vaikka kuinka. Olen lähiaikoina tehnyt blogissa myös pieniä uudistuksia ulkoasun suhteen ja luonut blogille Facebook-sivun. Te ihanat olette puolestaan käyneet seuraamassa blogiani entistä isomman joukon voimin ja jättäneet lukuisia ilahduttavia kommentteja. Ajattelinkin, että pienenä kiitoksena tästä haluaisin arpoa jotain ihanaa blogissani! <3
Arvon kaikkien blogin seuraajien kesken kuvassa näkyvän Boutique Minimalisten rannekorun. Kertauksena siis, että blogia voi seurata Facebookissa, Bloglovinissa, Instagramissa, Bloggerissa, Feedlyssä, jne. Osallistu jättämällä kommentti ja kerro miten seuraat blogia, arvonta-aikaa on la 6.6.2015 asti. Jätäthän myös sähköpostiosoitteen mikäli kommentoit anonyyminä.
Vielä kerran ISO KIITOS teille kaikille blogin mukana kulkeville - niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille. Onnea arvontaan! :)
P.S. Nyt on myös hyvä hetki jättää postaustoiveita!
EN: Last winter I took a short break from blogging to get my thoughts together with what I want to do with my blog. I decided to continue, because I just love this too much to quit. I did some changes in my blogging and found the right frequency for me to publish posts: three times a week. After that I've had a really good feeling about blogging! At the moment I feel inspired and full of ideas for the blog, maybe it shows?
I also did some changes recently on the blog layout and created a Facebook page. You readers have visited the blog even more actively and new readers found their way here. As a thank you, I wanted to do a small sweepstake with a lovely prize.
So to get a chance to win a Boutique Minimaliste bracelet, please leave a comment how you are following the blog. As a reminder, here are some ways to follow along: Facebook, Bloglovin', Instagram, Blogger, Feedly. The last day to participate is Sat 6.6.2015. Please leave your email address in the comment as well!
So a big thank you for following along. And good luck in the sweepstake!
P.S. Now is a good time to leave topics that you would want me to make posts about in the future!
Ihana koru, osuispa onni kohdalle! Seurailen bloglovinin kautta :)
ReplyDeletetyyli.casual (at) gmail.com
Kiva kun seuraat blogia ja kiitos kommenteistasi! :)
DeleteSeuraan blogiasi Instan kautta. Mukana arvonnassa. riikojo at gmail.com
ReplyDeleteBloglovinin kautta seuraan ja mukana on pysytty jo muutama vuosi. Energia ja hyvä fiilis on toden totta välittynyt laadukkaina kuvina ja posteina :)
ReplyDeleteVoi kiitos ihanasta kommentista, tosi kiva kuulla! Hienoa, että olet pysynyt mukana jo monta vuotta, se lämmittää mieltäni. <3
DeleteSeuraan Bloglovinin kautta. :)
ReplyDeleteSeuraan Facebookin kautta :)
ReplyDeleterockonmama@hotmail.com
Seuraan bloglovinin kautta :) voisitko tehdä postauksen inhokki trendeistä?
ReplyDeletenevalainenairi@gmail.com
Kiitos postausideasta! Voisin koittaa miettiä jotain postausta tuosta. :)
Deletevoi kun kiva arvonta! tykkään tyylistäsi, ihanan klassinen ja saa inspiraatiota! facebookin kautta seurailen:) mukana! maarithannele1@outlook.com
ReplyDeleteKiitos, kiva kuulla! :)
DeleteSeuraan bloglovingin kautta. :) Kiitos arvonnasta, mukana ollaan!
ReplyDeleteleevilotta(at)luukku.com
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteIhana koru! Ja bloggerin kautta seuraan :)
ReplyDeleteameliarose211@gmail.com
Kaunis koru! Seuraan bloggerin kautta.
ReplyDeletevillailonablog@gmail.com
Oi miten kaunis rannekoru <3 Fb:n ja Bloggerin kautta seurailen.
ReplyDeletemaarit.lahti@welho.com
Bloggerin kautta seuraannut parin vuoden ajan.
ReplyDeleteMukava kuulla, että olet ollut mukana jo useamman vuoden! :)
DeleteYleensä minuun ei kullanväriset korut iske, mutta tämähän on valtavan kaunis!! Eli arvontaan mukaan :)
ReplyDeleteBlogiasi seuraan bloggerin ja instagramin kautta :)
Hihi, tämä kyseinen koru onkin ollut varsin suosittu ja esim. Lili's ja Happy Daysin bloggaajilta löytyy sama. :)
DeleteMinua kiinnostaisi aiheina vaatekaapin pilarit, kesäsuunnitelmat (joku muukin kuin kaivari ja mattolaituri..) ja vinkki mistä löytää kavereita aikuisiällä :) Ja arvontaan mukaan :)
ReplyDeleteKiitos näistä ideoista, ihan mahtava kuulla, mistä aiheista te lukijat haluaisitte postauksia. Laitan siis nämä ideat työstöön, itseasiassa kesäsuunnitelmista olinkin ajatellut postausta. :)
DeleteSeuraan instagramissa. :)
ReplyDeletett32232@gmail.com
Seuraan bloggerin kautta. Todella kaunis palkinto :) veetu89 at jippii.fi
ReplyDeleteBloggerin kautta seuraan! :)
ReplyDeletevennanblogi@gmail.com
blogloving ja face...bloggeri
ReplyDeleteyksinkertaisen kaunis koru...
Jossu kyseleekin mistä löytää aikuisiällä kavereita.. Tuota juuri pohdittiin kamun kaa.. Kun ollaan jo niin skeptisiä ja ennakkoluuloisia.. Ollappa vielä lapsi ja mennä suinpäin kaveeraamaan...
bikkenpilttuu@hotmail.com
Voisinkin tehdä tuosta jossain vaiheessa postauksen, kun teitä on useampi sitä toivonut. Muutamia ideoita tuli jo heti päähän aiheesta. :)
DeleteSeuraan pääasiassa instagramin kautta.
ReplyDeletekatjuska-k@hotmail.com
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteSeurasin ennen blogilistalla mutta nyt harmaan instagramissa kunnes osaan päättää mikä feedipohja on paras blogeihin :P Koru on aivan mielettömän upea, vau!!
ReplyDeletemytty83@gmail.com
Itse käytän Feedlyä, se on mun mielestä hyvä, joten sitä voin suositella! :)
DeleteSeurailen Bloglovinin kautta. Koru on kerrassaan ihastuttava :)
ReplyDeleteBloglovinin kautta seurailen, mukaan kivaan arvontaan!
ReplyDeletesiinatar@gmail.com
Bloglovinin kautta seurailen, mukaan kivaan arvontaan!
ReplyDeletesiinatar@gmail.com
Seuraan blogiasi fb:n kautta :)
ReplyDeletes.kansakoski(at)luukku.com
FB:n kautta lueskelen.
ReplyDeletehamalainentm@gmail.com
FB:n kautta lueskelen.
ReplyDeletehamalainentm@gmail.com
Olen selannut blogiasi muuten vaan jonkun aikaa, nyt onnistuin sen liittämään vihdoin Bloggerin lukulistaankin onnistuneesti :)
ReplyDeleteJee, hyvä homma! :)
DeleteSeuraan blogia Bloglovinin kautta :) sara.holtkamp at hotmail.com
ReplyDeleteMoikka! Ihana koru -sopii erityuisesti (kohta tulevan) rusketuksen kaveriksi ;) Itse seurailen tästä päivästä lähtien bloglovinissa, vielä en ole siihen oikein tottunut, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Yhtenä postaustoiveena olisi lämpimien päivien työpukeutuminen.
ReplyDeleteTsemppiä Bloglovinin kanssa! Ja kiitos postausideasta, tuon voisinkin toteuttaa. :)
DeleteVoi miten kaunis koru!! <3 :) Olen itse ihkauusi blogisi seuraaja - löysin tänne "vahingossa" Bloglovinin kautta, ja aion jatkossakin sitä kautta tätä seurata! suskinposti@yahoo.com
ReplyDeleteKiva kuulla, tervetuloa seuraamaan! :)
DeleteBloglovinin kautta mäkin seuraan! :-) hitsi kun jää aina postauksia niin paljon varastoon, että on aina ihan myöhässä näiden kanssa...
ReplyDeletenoraemilia.seppala (at) hotmail.com
Mukaan! Seuraan instassa. Postausidea: 5 päivää, 5 eri salaattia :)
ReplyDeleteAnsa-Maria
ansamaria33(at)gmail.com
Facebook :)
ReplyDeletevaatehuttuja(@)gmail.com
Seuraan instagramissa :) Tykkään eniten näistä arkipäivien postauksista, joissa kerrotaan normaalista elämästä. Myös asukuvista tykkään!
ReplyDeleteh_lo(ät)netti.fi
Hei tosi kiva kuulla, että nuo arkipäivän postaukset on kivoja! :) Nimittäin välillä olen miettinyt, että mitä mieltä niistä ollaan. Aina kun ei ole ihan helppoa tietää, mitkä postaukset ovat suosittuja.
Delete