Sunday, June 7, 2015

7 vinkkiä onnistuneisiin asukuviin

Muutaman vuoden bloggaamisen aikana on tullut otettua yksi jos toinenkin asukuva. Matkan varrella on opeteltu kuvaamista kantaapään kautta, koettu onnistumisen hetkiä, haettu lisää inspiraatioita muiden blogeista, tuskastuttu jälleen ja koettu taas palkitsevia hetkiä, kun kuvista on tullut mieluisia. Valokuvaaminen on ikuinen oppiprosessi, mutta ilokseni tänä päivänä olen jo melko usein ihan tyytyväinen asukuviini. Ajattelinkin, että kenties näistä vinkeistä olisi hyötyä jollekin toiselle asukuvia ottavalle. Toki nämä vinkit pätevät myös ihan yleisiin potrettikuviin!

Asukuvia on kätevä kuvata toisen bloggaajan kanssa, mutta välillä nakitan myös jonkun lähipiiristäni kameran taakse. Lähiaikoina olen kuvannut myös valokuvaaja Salla Vesan kanssa ja osan näistä kuvista on hänen ottamiaan.

Taking outfit pictures has been a long learning process for me. Gladly at the moment I'm starting to be quite happy with the quality, so it feels nice to know that hard work has paid off. Now I thought about sharing the tips with you.



VINKKI #1 - Valitse oikea sijainti valon perusteella


Kuvaan asukuvat mieluiten ulkona ja kyseisen hetken sää vaikuttaa olennaisesti kuvan ottamiseen. Tässä lyhyt nyrkkisääntö:

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta > ota kuva varjossa
Taivas on harmaan pilvipeitteen peitossa > kuvan voi ottaa periaatteessa missä vaan, kannattaa suosia aukeita paikkoja, jotta valoa tulee riittävästi.

Pehmeä ilta-aurinko on oikeastaan ainoa tilanne, jolloin kannattaa ottaa kuvia suorassa auringonpaisteessa. Yleisesti ottaen minulla ei ole nyrkkisääntöä siihen, että pitääkö auringon paistaa kameran edestä vai takaa. Se riippuu tosi paljon mitä muuta ympäristössä on (esim. isot rakennukset, puut jne.), koska valo käyttäytyy aina hieman eri tavalla. Itse tykkään tosi paljon myös vastavaloon otetuista kuvista.

TIP #1 - Choose the right location based on the available light. On a sunny day shoot in shade. When the day is grey and cloudy, you can basically shoot anywhere, but make sure that there is enough open space around in order to get light in the picture. Evenings are perfect for shooting in sunlight.




VINKKI #2 - Valitse kiva sijainti ja tausta kuvalle


Valitsen kuvauspaikan aina niin huolella kuin mahdollista, toki kulloisenkin sään ja aikataulun puitteissa. Kauniit rakennukset, luonto, kadut, puistot, jne. ovat hyviä taustoja asukuville. Rauhalliset taustat toimivat parhaiten ja esim. liikennemerkit, roskalavat, jne. kannattaa rajata pois kuvasta.

TIP #2 - Choose a nice location for a pretty background. It can be either nature or city, but try to avoid too much clutter in the background.




VINKKI #3 - Pyydä kuvaajaa ottamaan kuva oikealta korkeudelta


Parhaat kokovartalokuvat tulevat mielestäni silloin, kun kamera on hieman asukuvassa olevan henkilön kasvojen alapuolella. Erityisesti tämä seikka kannattaa huomioida, jos kuvaaja on paljon pidempi, kuin asukuvassa oleva henkilö, sillä silloin sitä näyttää kuvassa aivan kääpiöltä! Eli kuvaa ottaessa peppu taakse tai jos haluaa reisitreenit niin puolikyykkyyn. Itse en oikeastaan pidä kuvista, jotka on otettu täysin kyykyssä (koska kaksoisleuka). Toisaalta jotkut kuvat ehdottomasti vaativat sen, että kuvaaja menee lähelle maantasoa.

TIP #3 - Make sure that the photo is taken from the right height, which in my opinion is slightly below the face of the person in the picture. 



VINKKI #4 - Varmista, että kuva otetaan sopivalta etäisyydeltä


Kokovartalokuvaa otettaessa kannattaa varmistaa, että kuva otetaan tarpeeksi läheltä. Yleinen virhe on ottaa kuva liian kaukaa. Tarpeeksi läheltä otetussa asussa kuvan kompositio toimii ja asu näkyy tarpeeksi selkeänä. Toisaalta pari kuvaa voi ihan hyvin ottaa myös vähän kauempaa, sillä osana blogipostausta on kiva olla myös muutama kuva, jossa maisema pääsee oikeuksiinsa.

TIP #4 - Make sure that the picture is taken from a close enough distance.




VINKKI #5 - Suunnittele poseerausta


Ennen kuvien ottoa kannattaa miettiä pari toimivaa poseerausta. Itselläni on oma "perusposeeraus", jossa tiedän onnistuvani kuvissa suurella todennäköisyydellä. Jotta asukuvissa olisi vaihtelua, testailen myös jatkuvasti uusia asentoja, joihin haen inspiraatioita muiden blogeista (niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin blogit) ja olen koonnut itselleni Pinterest-kansion toimivista poseerausideoista.

TIP #5 - Plan different poses. I have a Pinterest board for inspiration, which I find very helpful.




VINKKI #6 - Älä unohda asun detskuja


Asukuvissa parhaiten toimivat edestä otetut kokovartalokuvat, mutta sen lisäksi kannattaa ottaa lähikuvia asun yksityiskohdista. Ja tässä kannattaa ehdottomasti vain testata ja olla luova! Muutamia toimivia sommitteluja: puolivartalokuva, lähikuva jostain asusteesta, keskivartalokuva ilman päätä, kuva kengistä.

TIP #6 - Take pictures of the outfit details. You can go creative with this one!


VINKKI #7 - Valitse objektiivi tietoisesti


Kuutta ensimmäistä vinkkiä noudattamalla saa jo erinomaisia kuvia niin hienolla järkkärillä kuin puhelimen kamerallakin. Jos kuitenkin haluaa panostaa kuviin vielä enemmän, niin kannattaa testata erilaista objektiivia. Itse kuvaan lähes aina kaikki asukuvani Canonin 50 mm f1.8 linssillä, joka on edullinen, mutta erinomaisesti asukuviin sopiva linssi, sillä sillä saa kauniin epätarkan taustan, joka on hyvin tyypillistä asukuvissa. Myös laajakulmalinssillä saa hauskan, vähän erilaisen fiiliksen kuvaan, joten sitäkin kannattaa testata.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua! Jos tulee jotain lisäkysymyksiä, niin vastailen mielelläni! :)

TIP #7 - Choose the lens intentionally. I shoot most of my outfit pics with a Canon 50 mm f1.8 lens. With that lens you get great quality for a reasonable price. It is great for outfit pics as you can get a nice blurry background. From time to time I use a wide angle lens for a different kind of look on the outfit pictures. 

I hope you found these tips helpful! I'm happy to answer any questions in the comment box. :)

6 comments:

  1. Kiitos vinkeistä, kaikki kuulosti ihan näppäriltä & sellaisilta mitä itsekkin suosittelisin :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei tosi kiva kuulla, että tykkäsit näistä ja että olivat myös sellaisia, joita voisit itsekin suositella. :)

      Delete
  2. Aii kun nättejä kuvia, ja varsin toimivia tipsejä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että tipsit vaikuttavat hyödyllisiltä. :)

      Delete
  3. Kivoja vinkkejä! Ja erittäin kauniita kuvia! Itse vielä lisäisin istumakuvat, henk.koht. tykkään myös niistä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kiva kuulla! Ja hei hyvä lisäys tuo istuminen! Itseasiassa pitääkin sisällyttää niitä enemmän asukuviin varsinkin näin kesällä... esim. puiston penkit, portaat, kalliot jne. jee, kiva saada uusia ideoita! :)

      Delete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)