Sunday, September 20, 2015

Minä ja hän


Hevosilla on ollut elämäni aikana aivan valtavan suuri merkitys minulle. Voisin oikeastaan jakaa tähänastisen elämäni aikaan hevosten kanssa ja sen jälkeen. Koko lapsuus ja nuoruus meni hevosten kanssa: homma sai alkunsa kun jo nuoresta asti ratsastanut äitini vei meidät siskoni kanssa talleille ja ponikouluun kun olimme vielä aika pieniä. Taisin hurahtaa touhuun jo ihan ensi kerroilla ja se oli menoa se. Minulla on niin valtavan paljon hienoja muistoja hevosten parista, on jotenkin aivan hullua, kuinka hyvin muistan monia asioita talliajoilta jo ihan lapsuudesta. Kun katson vanhoja valokuvia, tuntuu, kuin ne hetket olisivat olleet vasta eilen. Kai se todellakin on niin, että ne kokemukset tekivät niin lähtemättömän vaikutuksen, että ne ovat säilyneet elävinä mielessäni vieläkin.

Kisamatkoja, monen hevosen ratastusta päivässä, ratsastustuntien pitoa, nuorten hevosten ratsastusta, tallitöitä (=paskan lappamista), parhaita tallikavereita, onnistumisia, tuskastumisia, ylä- ja alamäkiä. Hemmetisti se otti, mutta antoi niin paljon, ettei sitä voi edes käsittää. Ilman tuota harrastusta elämäntapaa, en olisi se ihminen, joka olen tänä päivänä. Voisin kertoa teille vaikka mitä mahtavia muistoja noilta vuosilta, mutta ne tarinat jääkööt toiseen kertaan.





Lukion jälkeen lopetin ratsastuksen kokonaan, enkä moneen vuoteen miettinytkään hevosia, vaan keskityin opiskeluihin ja muihin juttuihin. Toki sen olisi voinut tehdä toisinkin, käydä ratsastamassa aina silloin tällöin, mutta minulle se ei ollut mahdollista, olin liian syvällä touhussa ja ainoa vaihtoehto oli jättää koko homma taakse.

Pikkuhiljaa hevoset, tai tarkemmin ottaen eräs tietty hevonen, ovat palanneet elämääni. Tällä kerralla olen kuitenkin tarkka, että annan vain pikkusormen, en koko kättä. Nykyään suhtaudun ratsastamiseen hyvin kepeästi: käyn ratsastamassa silloin tällöin, ilman mitään paineita siitä, että pitäisi mennä hyvin tai kehittyä touhussa. Pelkästään hevosen kanssa vietetty aika on jo niin antoisaa, että se on arvokasta ihan sellaisenaan. Lausahdus "terapeuttini asuu tallissa" onkin mielestäni valtavan osuva! :)



Ja kukas onkaan sitten tämä kuvissa näkyvä herra? Hän on äitini hevonen: valtavan viisas, suurisydäminen, joskin luonteikas ruuna. Meistä on tullut jo varsin läheisiä, vaikkei me tavata niin kovin usein. Tosin ehkä ihan hyvä, että välillämme on sata kilometriä, ettei vaan käy niin, että homma lähtisi taas ihan käsistä. ;)

Onko siellä ruudun toisella puolella muuten muita "heppatyttöjä" - entisiä tai nykyisiä? Olisi kiva kuulla teistä! :)

Nämä postauksen kuvat otti nyt kesällä valokuvaaja Salla Vesa, jonka kanssa olemme aina välillä käyneet ottamassa kuvia yhdessä. Tätä postausta tehdessäni minulla kävi mielessä, että ehkä teistä joku haluaisi myös tällaisia valokuvaajan ottamia kuvia itsestään/läheisistään/lemmikeistään? Sain Sallalta teille lukijoille erikoistarjouksen minikuvauksiin, jotka sisältävät 15 min. kuvausta miljöössä ja kaksi valmista digikuvaa hintaan 50 €. Tarjous on voimassa Lahden alueella ja toki Sallalta voi kysellä myös laajempiakin kuvauksia, hänet tavoittaa sähköpostitse salla.vesa@gmail.com. Lisää Sallan kuvia on nähtävillä täällä sekä Instagramissa @sallavesaphoto.

10 comments:

  1. Joo, täällä on yksi heppatyttö - mulla tosin on käymässä niin, että olen antamassa koko kättä, kun nälkä kasvaa syödessä (sulavasti yhdistin tuossa kaksi kielikuvaa :-D). Tai siis halua olisi ratsastaa paljon enemmänkin, mutta työ ei oikein anna periksi; kevään vuokrasin hevosta ja kävin parhaimmillaan neljä kertaa viikossa tallilla ja pakko myöntää, että se oli jo vähän liikaa. Kehittymisen halu on kuitenkin polttava, ja etenkin kun tiedostaa sen, ettei kerran viikossa ratsastamalla kehity kovinkaan nopeasti...

    Olen uhannut, että kun lapseni muuttaa pois kotoa, täytän tyhjiön ostamalla oman hevosen - ja uskon siihen skenarioon päivä päivältä yhä enemmän "Harmi" vain, että siihen mennee vielä kymmenisen vuotta ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina kun blogissasi mainitset lähteväsi ratsastamaan, niin ajattelen, että onpa kiva kun sulla on ratsastus säännöllisenä mukavana harrastuksena. :) Se on kyllä totta, että 4 x viikossa on iso määrä mitä tahansa harrastusta, eli se sitten tarkotitaa sitä, että se aika on pois muilta jutuilta. Kuitenkin tosiaan jos haluaa kehittyä, niin se monessa asiassa vaatii juuri tuon useamman kerran viikossa. Mutta tuo kehittymisen halu on ihan paras motivaattori!

      Kiva, että sulla on haaveena oma hevonen, voihan se olla, että se toteutuu jo ennen kuin lapsi lentää pesästä. Varo vaan, haaveilla on tapana toteutua! ;)

      Omalla kohdallani en oikein tiedä, että tulenko joskus vielä hevosen omistamaan. Toisaalta on sellainen olo, että totta kai, toisaalta taas sellainen, että ei missään nimessä. No sen aika näyttää - ehkä musta tulee poniäiti ja fiilaan ratsastusta lapsen kautta! :D

      Delete
  2. ...ja piti vielä lisätä, että äitisi ruuna on oikein hienon näköinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Äiti lukee blogia, joten eiköhän terveiset mennyt perille. Hevonen on kyllä hieno, myös ratsastaessa! :)

      Delete
  3. Täällä on myös heppatyttö since 1987. Mä ruinasin itseni kotoa kauemmalle tallille alkeiskurssille, kun lähin talli otti vain yli 7-vuotiaita, enkä malttanut odottaa. :D Teini-ikään asti roikuin tallilla koko ajan hoitoponin kanssa ja ratsastin vähintään kerran viikossa, usein kaksi. Lukioikäisenä hotoponi oli jäänyt ja yksi tunti viikossa heppailua riitti. Kun muutin pois kotoa, kävin enää hevosen selässä hyvin satunnaisesti. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen aktiivinen, olen ollut jopa kolme kertaa ratsastamassa. Aina vain se on yhtä ihanaa ja toivon, että voisin palata jossain vaiheessa rakkaan harrastuksen pariin vähän enemmän vielä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai sä olet aloittanut jo noin nuorena! Tai itseasiassa nykyäänhän se taitaa olla melko yleistä aloittaa jo alle kouluikäisenä, mutta tuolloin kahdeksankymmnetäluvulla ei niinkään. Oli kiva kuulla tarkemmin myös sun ratsastushistoriasta ja kuten tuossa Hekulle aiemmassa kommentissa sanoin, niin haaveillahan on tapana toteutua, joten mä vähän luulen, että sä tulet vielä palaamaan heppailun pariin big time! ;)

      Delete
  4. Teinivuodet vietin tallilla ja olin jopa töissä lukion jälkeen hevosenhoitajana, reissaten ravurin kanssa Euroopassa treenaamassa ja kisamatkoilla. Nyt hevoset ovat aika lailla jääneet, vaikka haaveilen aikuisen hoitohevosesta, jota saisi käydä harjailemassa ja hoitamassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olipa kiva kuulla, että sullakin on taustaa hevosten kanssa, vieläpä noin aktiivista. Kisareissut Euroopassa kuulostaa jännältä. Suosittelen kyllä ehdottomasti tekemään come backin heppojen pariin, itse ainakin olen saanut siitä tosi paljon iloa, vaikken siis edes kovin usein hevosta näe, mutta silti on kiva tunne, että hevoset ovat edelleen läsnä omassa elämässä. :)

      Delete
  5. ihanat kuvat ! sun tukka on upea ja kuvissa on ihan huikee tunnelma :)

    Kävin just herättelemässä ratsastusharrastusta eloon viime maanantaina, varmaan 3 vuoden tauon jälkeen ! Oli ihana tunne päästä taas hevosen selkään ja harjatessa, kavioita putsatessa ja suitsia laittaessa oli jotenkin ihana kun huomas, miten luonnostaan ja rutiinilla ne tuli monen vuoden jälkeen. On ehkä paras tunne, kun on yhteisymmärrys niin ison eläimen kanssa. Voih, nyt pitäis kyllä päästä pian taas. Opiskelijana se on vaan harmillisen kallis harrastus !

    Itse oon kyllä jo vuosia ajatellut, että haluan hankkia aikuisiällä hevosen. Sitten kun on tulot vähän vakiintunu ja ei oo opiskeluvaihtoja ja ties mitä juttuja menossa koko ajan. On siinä vaan jotain, kerran heppatyttö - aina heppatyttö. <3

    Ja se tuli vielä mieleen, että on nykyään jotenkin harvoja asioita mihin osaa keskittyä ja olla läsnä kunnolla. Hevosen selässä ei tulis mieleenkään selata puhelinta tai mitään. On vaan ihana kuunnella luonnon ääniä, tuntea hevosen liikkeet ja olla hetkessä. <3 !!

    ReplyDelete
  6. Kiitos! <3
    Kiva kuulla, että sielläkin on vanha heppatyttö herätellyt harrastusta käyntiin. Itsekin olen huomannut, että on oikeastaan ihan huikeaa, kuinka hyvin ne taidot siellä jossain on tallella ja homma menee melko automaatilla. Toisaalta sitä ei ehkä ole niin kriittinen tässä vaiheessa sen suhteen, että homman pitäisi sujua niin hyvin kuin ennen.

    Ratsastus ei tosiaan ole ehkä se kukkaroystävällisin harrastus varsinkaan opiskelijalle. Toisaalta jos on mahdollisuus käydä hevosen selässä edes silloin tällöin, niin hommaa on luontevampi jatkaa sitten kun on työelämässä. Vaikka täytyy sanoa, että vaikka itse käyn töissä, niin ainakin PK-seudun hinnat tuntuvat vähän turhan kovilta, onneksi siis pääsen äipän hepalla ratsastamaan ihan ilmaiseksi. :)

    ReplyDelete

Kiitos kun ilahdutat minua kommentillasi! Kommentin lähettämisen jälkeen muistathan täyttää sana-verifikaation, jotta kommentti tulee näkyviin. :)